Tänään lanseerattiin Helsingissä keskustakirjasto Oodissa Kiertotalous-Suomi verkosto eli tuttavallisemmin KiSu. Uuden verkoston toimintaa koordinoi Motiva Oy yhdessä Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa ja sitä rahoittaa Ympäristöministeriö.
Ympäristöneuvos Taina Nikula Ympäristöministeriöstä kertoi kiertotalousverkoston taustoista ja painotti, että pienetkin askeleet kohti kiertotalousyhteiskuntaa ovat tarpeen ja tärkeitä. Siitä osaamisen, tiedon ja taidon, jakamisen tarpeesta ja yhteistyökuvioiden kehittämisestä on syntynyt juuri tämä Kiertotalous-Suomi verkosto. Se on yksi kansallisen kiertotalousohjelman toimenpiteistä.
Mikä Kiertotalous-Suomi sitten tarkemmin on?
Kiertotalous-Suomi on osaamisen ja tiedon solmukohta, joka yhdistää ratkaisuja etsivät toimijat ja niiden tarjoajat. Verkosto tukee yrityksiä, kuntia, oppilaitoksia, tutkimuslaitoksia ja kiertotalouden parissa toimivia oman kiertotalouspolun löytämisessä. Kaikki tulemme yhdessä mukaan tähän toimintaan. Rahoituslähteiden kartoittamisessa KiSu on tärkeänä, tarkoitettu kaikille toimijoille, kenelle kiertotalous on toiminnan ytimessä tai mahdollisuus. Verkosto tarjoaa palveluja kaikille toimijoille - yrityksille, kunnille, oppilaitoksille jne.
Kiertotalous-Suomen palvelut:
Kohtauttamo - auttaa toimijoita löytäämään sopivia kumppaneita sekä kiertotalouden osaamista ja asiantuntijuutta yhden verkkosivun kautta
Hankeloihtimo - kokoaa tietoa siitä,mistä eri paikoista on saatavilla tietoa kiertotalouteen liittyvistä rahoitusmahdollisuuksista
Kiertotalouskouluttamo - kokoaa sivulleen tietoa siitä, mistä eri paikoista on saatavilla tietoa kiertotalouteen liittyvästä koulutustarjonnasta
Kiertotaloustapahtumat ja tapahtumayhteistyö - tarkoituksena on kerätä samalle sivustolle valtakunnalliset ja alueelliset eri kiertotalouden teeman tilaisuudet.
Ratkaisurallit/Ratkomo - on tapahtuma tai työpajamalli, jonka tarkoituksena on hakea ratkaisuja yhdessä laajan asiantuntijajoukon kanssa tunnistettuihin ja rajattuihin kiertotalouden haasteisiin. Lopputulos ja toteutusmuoto riippuu käsiteltävästä teemasta.
Kiertotalous-Suomen nettisivuilta löytyvät seuraavat osiot:
tieto (kiertotalous, hyödyt, lait ja sääntely sekä kiertotalouden tilannekatsaus),
taito ja työkalut (kiertotalouden työkalut ja toimintamallit, kiertotalouden tiekartat, kiertotalouskoulutus, rahoitus, Materiaalitori vauhdittaa kiertotaloutta sekä Materiaalitorin asiantuntijapooli yhdistää asiantuntijat),
toiminta (miten mukaan Kiertotalous-Suomen toimintaan, Kiertotalous-Suomen palvelut)
toimijat
ajankohtaista (uutiset ja tiedotteet).
DIVA-hankkeen projektipäällikkö Kristiina Paju ja projektityöntekijä Minna Mäkinen osallistuivat Kiertotalous-Suomen lanseeraustilaisuuteen paikan päällä Oodissa ja samalla he pääsivät vaikuttamaan myös Kiertotalous-Suomen palveluiden sisältöihin verkkolähetyksen jälkeisissä työpajoissa.
Kristiina osallistui Ratkaisuralli-työpajaan, jossa pohdittiin erityisesti miten kiertotalouden haasteita voitaisiin mahdollisimman moniulotteisesti ratkaista. Todettiin, että tarvitaan enemmän mittareita ja dataa kiertotaloustoimien onnistumisien toteamiseksi ja edistämiseksi sekä myös konkreettisia esimerkkejä kiertotalouden liiketoimintamallien kannattavuudesta ja tuoton muodostumisesta. Tarvitaan myös uudenlaista osaamista ja yhteistyössä näiden viheliäiden ongelmien ratkaisemista. Sitoumuksien ja yhteisymmärryksen tarve eri yhteiskunnan tasojen välillä on kanssa asia, mitä täytyy edistää - tulevaisuusajattelua unohtamatta.
Minna osallistui koulutukseen liittyvään työpajaosuuteen, jossa hän pääsi onnistuneesti nostamaan toisen asteen ja ammatillisen koulutuksen tärkeyttä kiertotalouden edistämisessä. Jos kuvitellaan, että osaaminen jalkautetaan työelämään siirtymisen mukaan astettain, niin ensimmäinen aste on toisen asteen ja ammattitutkinnon suorittaneiden siirtyminen työelämään opiskelijoiden mukana ja suoraan yrityksiin ennen kuin toinen aste toteutuu eli opiskelijat jatkavat korkeakoulututkintoja, mikä sitten tuo vielä lisää syvyyttä tähän kiertotalousosaamiseen. Kiertotaloutta eivät nimittäin edistä ainoastaan korkeakoulut ja yliopistot (jotka välillä taklaavat kiertotalouden haasteita liian teoreettisesta näkökulmasta, mikä ei helposti muille aukeaa), vaan työelämään hyvät käytännöt ja kiertotalousajattelu jalkautuvat työelämään ammattitaitoisella ja konkreettisella tekemisellä ammattioppilaitosten väyliä pitkin.
Tutustu Kiertotalous-Suomi -verkostoon www.kiertotaloussuomi.fi
Comentarios