DIVA-hankkeen ohjausryhmään kuuluvat yritykset ja asiantuntijat kokoontuivat maanantaina 23.5.2022 iltapäivällä hybridinä hankkeen kuulumisten vaihdon ja kehittämissuuntien valinnan puitteessa.
Euroopan Sosiaalirahaston hankkeissa ohjausryhmän funktio on tukea hankkeen toteutumista ja ohjata sananmukaisesti hankkeen toimintaa. Ohjausryhmään voi kuulua edustajia ympäri Suomen taikka ulkomailtakin eikä ohjausryhmä ole sidottu hankkeen kohderyhmäalueeseen eli Kanta-Hämeen. Maanantaina ohjausryhmän kokouksen puheenjohtajana toimi DIVA-hankkeen projektipäällikkö Kristiina Paju ja sihteerinä LHKK:n hankesihteeri Isa Vuohelainen. Ohjausryhmän jäsenistä olivat linjoilla/paikallaUotilan tilan edustaja Marika Lehtinen, Haatajan tilan edustaja Heidi Haataja, Forssan ammatti-instituutin rehtori Heli Elo-Vuola sekä Hämeen ELY-Keskuksen asiantuntija Johanna Jalonen. Valitettavasti Kolatun Juustolan Janne Tolvi ei enää jatka ohjausryhmän toiminnassa. Linjoilla oli myös hankeen elintarvikealan asiantuntija/projektityöntekijä Minna Mäkinen, LHKK sekä HAMK:in edustajana Anne-Mari Järvenpää.
Kokouksessa kerrottiin hankkeen kuulumisia - katsottiin mitä kaikkea ollaan ehditty tekemään ja mitä haasteita kevään epävarmuustilanne on hankkeelle aiheuttanut. Esimerkiksi elintarvikealan tämän hetken haasteet peilautuvat selkeästi hankkeen toimintaan osallistuvien yritysten määrässä. Palaverin aikana katsottiin myös hankkeen taloudellista tilannetta sekä pohdittiin, miten saisimme jatkossa enemmän yrityksiä osallistumaan DIVA-hankkeen koulutuksiin, työpajoihin ja tapahtumiin. Jatkossa tulemme varmasti kokeilemaan erilaisia tapoja osallistaa yrityksiä.
Hankkeen toiminta jatketaan vielä kesäkuussa (ennen kuin siirrytään kesälomille) erityisesti yrityskohtaisten kehittämistehtävien parissa ja syksyllä sitten on mahdollisuus elintarvikealalla ottaa iso harppaus kohti sivuvirtainnovaatioita - luvassa hackathonia sekä innovaatioviikkoa! Kannattaa seurata DIVAA ja ilmiantaa Kanta-Hämeen elintarvikealan mikro- tai pk-yritys, joka hyötyisi kehittämisestä ja uudenlaisten taitojen/tietojen oppimisesta!
Comments