Sitran vastikään julkaisemaan raportin mukaan käsitteet kuten vastuullisuus, kestävyys ja kestävä kehitys sekä vaikuttaminen tuppaavat usein menemään arkikielessä sekaisin. Osana DIVA Kesäkampanjaa ajateltiin esitellä vähän käsitteitä ja mitä niillä tarkoitetaan.
Aloitamme kestävällä kehityksellä ja sen jälkeen tutustutaan tarkemmin kestävän kehityksen tavoitteisiin ja miten niitä voidaan integroida yrityksen vastuullisuusraportointiin.
Kestävä kehitys on "maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja
ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa" (YM 2022).
"Agenda 2030:n myötä kestävä kehitys on toiminut yhä tärkeämpänä vastuullisuustyön kirittäjänä myös yrityksissä. Kestävän liiketoiminnan strategiat ovatkin viime vuosina laajentuneet riskienhallinnan, kustannustehokkuuden ja erottautumisen strategioista yhä enemmän kohti strategioita, joissa kestävän kehityksen edistäminen nähdään osana yrityksen olemassaolon tarkoitusta ja strategista päämäärää" (Sitra 2022).
Esimerkkeinä missiolähtöinen strategia ja muutosagentin strategia, jossa kestävällä kehityksellä on keskeinen rooli yritystoiminnassa.
Kestävyyden osa-alueet:
Ekologinen kestävyys - kestävän kehityksen perusehtona on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn.
Taloudellinen kestävyys - taloudellinen kestävyys on sisällöltään ja laadultaan tasapainoista kasvua, joka ei perustu pitkällä aikavälillä velkaantumiseen tai varantojen hävittämiseen. Kestävä talous on edellytys yhteiskunnan keskeisille toiminnoille. Siihen pitkäjänteisesti tähtäävä talouspolitiikka luo otolliset olosuhteet kansallisen hyvinvoinnin vaalimiselle ja lisäämiselle.
Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys - keskeisenä kysymyksenä on taata hyvinvoinnin edellytysten siirtyminen sukupolvelta toiselle. Yhä jatkuva väestönkasvu, köyhyys, ruoka- ja terveydenhuolto, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä koulutuksen järjestäminen ovat maailmanlaajuisia sosiaalisen kestävyyden haasteita, joilla on merkittäviä vaikutuksia ekologiseen ja taloudelliseen kestävyyteen. (YM 2022.)
Lisätietoa:
Comentários